Kiitokset Kimmolle!

Kiitokset Kimmolle! On hyvä huomata, että on lopultakin löytynyt suurempi foorumi  Mikkelin seudulle, missä voidaan käytännön tasolla pohtia uutta opettajuutta. Itse olen aloittanut uuden opettajuuden etsimisen jo 90-luvulla, kuten varmasti monet muutkin tässä ryhmässä. Eiliset luennoitsijat olivat oikeassa siitä, että mitään ei voi suoraan kopioida omaan opetukseen: Jokaisen on luotava oma kasvatusfilosofiansa, kuten Saloviita (2007) kirjoittaa. Tutkimustyössämme ( Bilund/ Svahn-Kumpulainen; Luokkahuoneesta taidemuseoon – opettajan matka; Jyväskylän yliopisto, 2005) käytimme tästä nimitystä postmix-malli; sekoittamisen jälkeen. Tarkoittaen sitä, että tutustuttuamme erilaisiin kasvatusfilosofioihin Montessorista, taidekasvatuksesta Reggio-Emiliaan ja Barbara Prashnigiin poimimme niistä omaan työhömme toimiva elementit, ja loimme niistä omat opetusmenetelmälliset käytäntömme, oman persoonamme näköiset. Oman kasvatusfilosofian luominen ei käy hetkessä, vaan vaatii lukemista ja käytännön tutustumista erilasiin tapoihin opettaa, sillä ei ole yhtä oikeaa tapaa päästä maaliin. Näin ollen on tärkeätä tietää, mitä maailmalla tapahtuu.

Tämä PETRA-hanke antaa oivalliset mahdollisuudet tähän. Eilen puhuttiin siitä, että johtajan täytyy olla mukana muutoksessa.  Aikaisempi rehtori sanoi, ettei koulu osaa hyödyntää osaamistamme, mutta hän antaa meille luvan työskennellä haluamallamme tavalla.  Sekin oli tärkeätä; antaa hyväksyntänsä.  Nyt rehtori on itse mukana kehitysryhmässä ja haluaa tuoda viestiä koko kouluun muutoksen tuulista maailmalla. Kimmon mainitsemia pirujakin on nurkan takana. Kyllä löytyy epäilijöitä ja valituksen tekijöitä, kun oppilaat eivät työskentelekään vanhan mallin mukaan neljän seinän sisällä vaan ympäristössä; käyvät kirjastossa ilman opettajaa tai lähiympäristössä elokuvia tehden. Ehkä kysymys oli vain tiedon puutteesta. Rehtorien tehtävä onkin todella tärkeä työn kehittämisprosessissa; vältytään väärinkäsityksiltä ja turhilta riidoilta. Se, että tällainen PETRA-ryhmä  on perustettu kertoo aidosti siitä, että halutaan muutosta. Ja tämän lisäksi maailmalla on paljon toisinajattelijoita mm. Kasvatuksen vapauden eurooppalainen foorumi (EFFE) ; http://www.effe-finland.org/.  Emme siis ole yksin.

Ville esittelemä ilmiöpohjainen opetus on mielestäni aihekokonaisuuksiin liittyvää opetusta. Oppiminen on todellakin prosessi,
jonka sisään mahtuvat kaikki opittavat asiat, teemoista riippuen. Voitte katsoa muutamia teemapainotteisia juttujamme:
http://verdi.koulukanava.fi/kkanava/kuvataide.htm  ; Genesis, Peikkokansan tarinoita jne.Näissä taidekasvatuksen hankkeissa suurin osa oppiaineista oli mukana. Työskentely eteni ilman tuntisidonnaisuutta, vain esim. toisten
opettajien tunnit tai esim. matematiikka oli erillisinä tunteina. Kokemuksesta voin sanoa, että tällainen työskentely on mielekkäintä sekä
opettajalle että lapsille.  Olen todellakin kiinnostunut Otavan tapahtumasta 12.-13.12.

Itse ajattelen, etten koskaan ole valmis opettajana. Haluan säilyttää tämän innostumisen taitoni. Haluan olla valmis myös aina
uudistamaan omaa opetustani tilanteen mukaan. Sekin täytyy kokemuksesta sanoa, että toimintatavat muokkautuvat aina lasten mukaan,
sillä koskaan ei ole samanlaista ryhmää, joten toiminnan täytyy aina muuttua  ryhmän mukaan. Lasten situaatio täytyy ottaa huomioon,
kuten Rauhala  L. kirjoittaa.

Keijupolku oli hyvä lopetus päivälle; etsitään jatkossakin se innostuva lapsi meistä!

Siispä innolla jatkoa odotellen   Marja-Leena B.

 

Leave a Reply