Archive for the ‘hanke’ Category

Matkalla tulevaisuuden oppimisympäristöön

Tiistai, Toukokuu 20th, 2008

Millainen on tulevaisuuden oppimisympäristö? Ovatko pulpetit jo jäämässä historiaan? Mikä saa oppilaat innostumaan? Millainen oppimisympäristö antaa valmiuksia tulevaisuuden työelämän tarpeita varten? Näihin kysymyksiin olemme hakemassa vastauksia Tulevaisuuden koulusta Kentistä.

Valoisuus, värien valinta, akustiikka, tietotekniikka, miellyttävät monipuoliset työskentelyasennot jäivät Kentin koulun varustuksesta mieleen. Oppimisympäristö on rakennettu erityisesti työelämän tarpeita vastaavaksi. Opettajan rooli on kuitenkin edelleen tärkeä. Näyttää siltä, että opettajan rooli tulee jatkossa korostumaan arvopohjan ja tulevaisuusorientaation rakentamisessa oppilaille.

New Line Learning Academy -koulun rehtori Chris Gerry kertoi maanantaina meille koulunsa kehittämistyön lähtökohdista ja prosessista. Vuosi sitten rakennettu oppimisympäristö on jo kuulemma jäämässä vanhanaikaiseksi ja uutta ollaan rakentamassa. On todella mielenkiintoista tulevaisuudessa nähdä, kuinka pörosessi etenee, mitä nykyisestä ympäristöstä jää elämään, mikä poistuu ja jalostuu.

Nyt alkaa yhteinen pohdinta, mitä ajatuksia voidaan siirtää Mikkelin seudulla siirtää konkretiaan.

Tulevaisuuden koulu

Tiistai, Toukokuu 20th, 2008

Tutustumismatka on ollut mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, joskin ehkä odotukset olivat joiltain osin suuremmat kuin todellisuus. Koulun toiminnan kokonaisuus jäi ainakin minulle hahmottumatta, ja vaikkakin uudenlainen oppimisympäristö näytti toimivalta sekä opettajien että oppilaiden kannalta, olisi ollut kiinnostavaa ja hyödyllistä nähdä myös koulun muita tiloja ja toimintaa.

Microsoftin osuus muuta kuin rahoittajana olisi myös kaivannut avaamista, eli Microsoftin edustajan poisjäänti oli vahinko.

Hajahuomioita:
- toimintamalli mahdollistaisi hyvin kahden opettajan yhteistyön -> miten voisi edistää omissa kouluissa?
- “bisnesajattelun” tuominen noinkin selvästi esille jo alakouluikäisillä oppilailla vähän tökki
- tyypillisistä koulukalusteista luopuminen on hyvä idea, mutta olisiko joku muu kuin toimistokalustevaihtoehto ollut parempi?
- oppilaat saivat runsaasti myönteistä palautetta, mikä oli mukava huomata, koska en ole pitänyt sitä brittikoululle tyypillisenä toimintakulttuuurina -> perustuuko koulun toiminta-ajatukseen?